Nuorten vaikuttajaryhmä
Vaikuttajaryhmä tuo esiin nuorten näkemykset seurakunnan toimintaan ja päätöksentekoon, ja se osallistuu asioiden valmisteluun siltä osin kuin ne koskevat nuoria sekä on mukana toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.
Kirkkojärjestys sanoo nuortenvaikuttajaryhmästä seuraavaa:
Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi seurakunnan on asetettava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vaikuttajaryhmä voi olla usean seurakunnan yhteinen. Vaikuttajaryhmän tehtävänä on vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon sekä osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikuttajaryhmään valittavien tulee olla konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä. (KJ 10:5§)
Vaikuttajaryhmän jäseniä voivat olla alle 29-vuotiaat Ylitornion seurakuntalaiset tai Ylitornion seurakunnan toimintaan aktiivisesti osallistuvat jonkun muun evankelisluterilaisen seurakunnan jäsenet. Vaikuttajaryhmän jäsen voi olla myös kirkkovaltuuston ja -neuvoston jäsen. Vaikuttajaryhmän toimikauden pituus voidaan määritellä vaikuttajaryhmässä, mutta tässä päätösesityksessä se on kirkkoneuvoston esityksellä kaksi (2) toimikautta. Ryhmään nimetään seitsemän (7) nuorta iältään 14-29 -vuotiaita. Vaikka vaikuttajaryhmä on suljettu, niin sen on järjestettävä vähintään kerran vuodessa kaikille avoin yleiskokous, jossa kaikki halukkaat 14-29 -vuotiaat voivat esittää toiveitaan ja näkemyksiään seurakunnan toiminnasta ja sen kehittämisestä.
Vaikuttajaryhmän toiminta:
Vaikuttajaryhmän keskeisin tavoite on, että nuorten näkemykset ja toiveet seurakunnan toiminnassa ja päätöksenteossa tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi. Myös vaikuttajaryhmän toiminta seurakunnassa on näkyvää ja läsnä olevaa sekä seurakunnan toimintaan aktiivisesti osallistuville että henkilöille, jotka eivät osallistu aktiivisesti seurakunnan toimintaan.
Vaikuttajaryhmä päättää omasta kokoontumistahdista ja kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus nuorisotyön viranhaltijoilla. Kokouksista laaditaan muistio, joka toimitetaan kirkkoneuvostolle tiedoksi.
Vaikuttajaryhmä saa nimetä keskuudestaan enintään kaksi (2) edustajaa kirkkovaltuuston kokouksiin, joissa heillä on läsnäolo- ja puheoikeus. Kirkkoneuvoston kokoukseen voi kirkkoneuvosto erikseen kutsuen antaa nuorten vaikuttajaryhmän edustajalle tai edustajille läsnäolo- ja puheoikeuden.
Seurakunnan luottamuselimet valitsevat keskuudestaan yhteyshenkilön, jonka tehtävänä on tukea ja tarvittaessa opastaa luottamuselimessä nuorten vaikuttajaryhmää edustavia henkilöitä. Nuorisotyön rekrytointityöryhmiin sekä sellaisiin rekrytointiryhmiin, joissa valitaan nuorten kanssa työskenteleviä työntekijöitä, saa vaikuttajaryhmä nimetä keskuudestaan yhden edustajan. Vaikuttajaryhmän jäsenet voivat edustaa seurakuntaansa kirkollisissa, yhteiskunnallisissa ja paikallisissa yhteistyöfoorumeissa erikseen sovittavalla tavalla.
Nuorten vaikuttajaryhmän toimintamäärärahat hyväksytään vuosittain nuorisotyön toiminta- ja taloussuunnitelman kustannuspaikan hyväksynnän yhteydessä. Määrärahan käytöstä vaikuttajaryhmä tekee esitykset nuorisotyön vastuuhenkilölle. Määräraha pitää sisällään sen oman toiminnan mainostamista ja markkinointia, koulutustoimintaa ja kokoustoimintaa.
Vaikuttajaryhmän jäsenille maksetaan kirkkoneuvoston määrittämä kokouspalkkio.
Nuorten vaikuttajaryhmän jäsenet kausille 2025-2026
Kira Boren,
Henna Harri,
Eeki Hiltunen,
Amanda Honkuri, kirkkovaltuuston ja -neuvoston nuorisoedustaja
Ronja Kenttämaa,
Elsa Lamsijärvi, kirkkovaltuuston ja -neuvoston varanuorisoedustaja
Mikko Niemelä, puheenjohtaja
Liskäsi kirkkoneuvosto edellytti, että työryhmä päättää järjestäytyessään, kuka naispuolisista jäsenistä toimii ryhmän varajäsenenä. (KL 9: 8§ Naisten ja miesten edustus toimielimissä)
Vaikuttajaryhmän jäsenille maksetaan kirkkoneuvoston määrittämä kokouspalkkio, joka on 50 % kirkkoneuvoston jäsenen kokouspalkkiosta.
Vaikuttajanuorten kokouspöytäkirjat löytyvät:
Ylitornion seurakunnan julkiset esityslistat ja pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätöksetLinkki avautuu uudessa välilehdessä