Häät

Kristillisen uskomme mukaan avioliitto on Jumalan asettama. Jumala on tarkoittanut ihmisen elämään toisen kanssa. Avioliitto on perheen perusta. Vihkijänä pappi vahvistaa liiton, johon pari on sitoutunut keskinäisellä lupauksella. Kristillinen avioliitto solmitaan Jumalan kasvojen edessä.

Avioliiton siunaaminen

Jos avioliitto on solmittu siviiliviranomaisen edessä tai muun kuin evankelis-luterilaisen kirkon käytännön mukaisesti, avioliitto voidaan myös siunata evankelis-luterilaisen kirkon perinteen mukaisesti niin haluttaessa. Avioliiton siunaaminen muistuttaa pitkälti kirkollista vihkimistä.

Tilojen ja papin varaaminen

Seurakunnan tilojen sekä papin ja kanttorin varaaminen tapahtuu kirkkoherranviraston asiakaspalvelusta. Papin, kanttorin ja suntion palvelukset ovat maksuttomia.

Jos hääpari valitsee papin tai kanttorin jostakin muualta kuin omasta seurakunnasta, hääpari pyytää ja sopii nämä itse. Kaikissa tapaukisissa Kirkko ja hääpaikka kannattaa varata hyvissä ajoin seurakunta. 

Mikäli Teidät vihitään muualla kuin Ylitorniolla pyydämme noutamaan vihkiraamatun kirkkoherranvirastosta ja toimittamaan sen vihkivälle papille. 

Avioliiton esteiden tutkiminen

Avioliiton solmimista edeltää aina avioliiton esteiden tutkiminen. Siten varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu.

Avioliiton esteiden tutkiminen kestää  seitsemän vuorokautta ja on voimassa neljä kuukautta.

Avioliiton esteiden tutkinnan voit tehdä puhelimitse Oulun aluekeskusrekisterissä puh. 08 316 1310, maistraatissa tai helposti sähköisesti täyttämällä lomakkeen Pyyntö avioliiton esteiden tutkinnasta ja lähettämällä sen sähköpostitse osoitteeseen keskusrekisteri.oulu@evl.fi. 

Avioliittoaikomuksen kuuluttaminen

Seurakunnassa on  tapana kuuluttaa avioliittoaikomuksista Ylitornion kirkossa ja Meän Tornionlaakso-lehdessä.  Tällainen julkinen kuuluttaminen on kuitenkin vihkiparin henkilökohtainen päätös. Avioliittoaikomusta ei tarvitse kuuluttaa julkisesti, mikäli pari niin tahtoo.   Molemmat vaihtoehdot ovat nykyisin tavanoamaisia.

Pyydämme teitä täydentämään ilmoituksen, kumman vaihtoehdon yhdessä valitsette. 

Kuva hääparien käsistä

Suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13:13