Ylitornion seurakunta kutsuu

Vapaaehtoistyö on noussut erityisen tärkeäksi asiaksi seurakunnissa.  Seurakuntalaisien osallistuminen toimintaan rikastuttaa lopputulosta ja tekee siitä kutsuvamman.   Uusien henkilöiden mukanaan tuoma energia antaa uutta innostusta ja ideoita meille työntekijöille.  Olemme iloisia, kun uskaltaudut mukaan! 

Vapaaehtoistyö on tärkeässä roolissa sen ihanuuden lisäksi taloudellisesti.  Toiminnan kustannukset ovat ylittäneet vuosien ajan verotuotot. Olemme eläneet varallisuutta käyttäen, silti korjausvelka on kasvanut.  Tulevaisuudessa on arvioitu toimintaan käytettävien tuotojen niukkenevat entisestään. Jotain on hyvä tehdä nyt, kun se on mahdollista.  Olemme varallisuuden turvin säästyneet vielä "kipeistä"  ja näkyvistä toimenpiteistä.  Usealla seurakunnalla on taloudellinen haaste ylläpitää seurakunnan lakisääteisien toimintojen lisäksi laajempaa palvelua. Seurakunnan lakisääteiset palvelut rajoittuvat kirkollisiin toimituksiin, diakoniatoimintaan, rippikouluun, jumalanpalveluksen pitämiseen ja hautausten järjestämiseen. Kaikki muu seurakunnan palvelu on seurakuntien omaa  ja erittäin tärkeää toimintaa myös Ylitorniolla.  Meillä  on tahtotila ylläpitää laajaa ja laadukasta seurakuntatoimintaa kotiseurakunnassa.  Siksi toivomme sinua mukaan!

Pyrimme tekemään työtä ylläpitääksemme laadukasta toimintaa kuntakeskuksessa, eri ympäristökylillä ja eri ikäryhmille. Pienenä työyhteisönä emme  kaikkeen kykene.  Seurakuntana tarvitsemme teitä ylitorniolaisia erilaisiin asioihin auttaviksi henkilöiksi ja auttaviksi käsiksi. 

Arvokasta vapaaehtoistyötä tehdään nyt jo monella tapaa. Olemme kiitollisia mm. siitä, että voimme viettää seurakunnan tilaisuuksia kodeissa. Olemme kiitollisia  niin monelle teistä, jotka osallistutte  eri palvelutehtäviin. Ja kiitollisia päättäjille, jotka sitoudutte jne. Mutta uusiakin tapoja ja henkilöitä tarvitaan. Toivotamme tervetulleeksi teidät kaikki, jotka haluatte ja koette seurakunnan olevan aktiivisesti läsnä yhteisössämme. Jokaiselle seurakunnan toimintaan osallistuvalle löytyy sijaa ja merkityksellistä tekemistä.  Suuri kiitos teille, jotka olette mukana tekemässä meidän itsemme näköistä seurakuntaa.  

Olemme iloisia, kun uskaltaudut mukaan!